Työhyvinvointi ja siihen panostaminen on työnantajalle toki kulu, mutta ennen kaikkea se on panostus tuottavampaan työhön ja parempaan työhyvinvointiin. TYHY päivät voidaan räätälöidä täysin tilaajan tarpeen mukaan. Tapahtuma voidaan järjestää salillamme tai vaikkapa sitten työpaikalla. Ohjelma rakennetaan aina toiveiden ja haluttujen aikataulujen puitteissa. Halutessasi voimme räätälöidä myös useamman kerran treenipaketteja tai sopia vaikkapa viikoittaisesta treenistä. Aina sen mukaan mille teillä on tarvetta.
TYHY tai TYKY päivän ohjelma on aina täysin tilaajan valittavissa. Päivä voidaan rakentaa yleisen hyvinvoinnin kehittämiseen erilaisten jumppatuntien kautta, kuntoilun ja hauskapidon merkeissä nyrkkeillen tai potku nyrkkeillen, tai esimerkiksi yleistä valmiutta ja työturvallisuutta ajatellen itsepuolustus teeman kautta.
Alla muutamia esimerkkejä päivän aiheista. Kerron mielelläni lisää vaihtehdoista.
Liikkuvuus testin avulla selvitetään osallistujan kykyä käyttää omaa kehoaan. Testin avulla valikoidaan yksi tai kaksi tärkeintä kehityskohtaa joita lähdetään kehittämään. Osallistujalle laaditaan henkilökohtainen harjoitus suunnitelma joka käydään valmentajan kanssa yhdessä läpi. Ohjelman noudattaminen taas on sitten jokaisen osallistujan omalla vastuulla ;)
Halutessaan sovitaan sitten uusi testaus aika n. 4-6 viikon päähän ja tällöin tarkastellaan tapahtunutta kehitystä. Samalla päivitetään harjoitusohjelmaa tai tehdään kokonaan uusi jos ensimmäisen kanssa ollaan päästy haluttuihin tavoitteisiin ja lähdetään kehittämään seuraavia kohtia.
Niska-hartia seutu on nykypäivänä useassa työssä kovilla. Staattinen työskentely päätteellä tai työpisteellä voi kuormittaa yläselän aluetta ja aiheuttaa monenlaisia kiputiloja. Pahimmillaan nämä vaivat aiheuttavat jopa sairauspoissaoloja.
Hauska ja hikinen vaihtoehto! Tästä aiheesta saadaan helposti liikuttava ja sopivasti haastava päivä aikaan. Alkulämmittelyjen kautta liikkuvuutta ja lihaskuntoa kehittäviin harjoitteisiin. Sitten tekniikka treeniä ilmaan liikeratoja opetellen ja lopuksi välineisiin paukutellen. Tämän aiheen parissa kuluu rattoisasti tunti tai pari.
M-Circuit on liikkuvuutta ja lihaskuntoa kehittävä harjoitus jonka varsinainen työosuus koostuu kolmesta seitsemän minuutin erästä. Ennen circuit erien alkua tehdään huolellinen alkulämmittely ja opetellaan päivän circuit pääliikkeet joita on aina kaksi. Erässä tehdään molempia pääliikkeitä kerran sekä oikealle että vasemmalle 45 sekuntia kerrallaan. 15 sekunnin tauon jälkeen siirrytään väliliikkeeseen joita sekoitellaan ryhmän mukaan.
M-Circuit tunti voidaan pitää vauhdikkaana tai halutessasi rauhallisempana ja rentouttavana Recevery versiona.
Nykypäivänä kohtaamme erilaisia uhka- ja vaaratilanteita niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Näihin tilanteisiin ja niistä selviämiseen voidaan myös valmistautua harjoittelemalla niissä toimimista vahvistaen sekä fyysisiä että henkisiä kykyjä vaikeissa tilanteissa.
Itsepuolustus tunnit räätälöidään aina osallistujien tarpeen mukaan. Se voi olla pienten työelämässä vastaantulevien uhkatilanteiden harjoittelua tai vauhdikkaampaa harjoittelua vaativiinkin uhkatilanteisiin nähden.
Itsepuolustus tunnilla harjoitellaan kuitenkin aina turvallisesti eikä isompia kolhuja tarvitse siis pelätä.